Olin taas unohtanut koko biisin, kunnes sain postia. Olin joitakin vuosia sitten ollut keikalla erään Päijät-Hämäläisen koulun juhlasalissa, ja tämän biisin oli illan miksaaja saanut tallennettua. Hän ystävällisesti lähetti sen minulle, jos vaikka haluaisin sen julkaista. No, mikäs siinä, kunhan saan ensin omassa studiossani masteroitua sen kuuntelukuntoon. Tässä nyt ensin teksti, biisi seuraa pian perässä...
Kiitos, Antero "The Ape-Man"!
Tänään
Tänään aamulla jäin nukkumaan,kun toiset lähti rahaa tienaamaan.
Aikaan puolen päivän lehden luin.
Mä tänään uutisia kauhistuin.
Bensan hintaa niin
taaskin nostettiin,
kun jotkut jossain turhaa sotaa käy.
Ja perheen surmaajaa
ei poliisi kiinni saa.
Ja rattijuoppojen määrän pää ei näy.
Tänään kahvit keitin itsellein
ja muutaman voileivän tein.
Samaan aikaan kun mä päälle puin
mä tänään lehden uutisia luin.
Oli nuoret hakanneet
miehen ja paenneet.
Työttömyys vain jatkaa kasvuaan.
Saasteet lisääntyy ja paljastukset myy.
Ja jonkun talo paloi kokonaan.
Tänään illalla mä avasin
teeveen ja hetken tuijotin.
Samaa sotaa käytiin aina vaan,
mä sen sammutin ja menin nukkumaan.
Copyright Barbara Kustannus, 1975, 1990, 2008, 2013
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti